Blogi

Kokoomuksen sote-kolmikko: Sote-uudistus eikä Suomi kestä uusia verotasoja - ei maakuntaverolle

Share |

Torstai 28.1.2016


Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sari Sarkomaa, Sari Raassina ja Sanna Lauslahti pitävät ehdottomana, että sote-palvelut rahoitetaan valtion verotuksen yhteydessä kerätyllä sote-maksulla. "Tämä on perusteltua ennen kaikkea sote-uudistuksen onnistumisen kannalta. Itsehallintoalueiden rahoituksen keräämiseen ei tule luoda uusia verotuksen tasoja. Sanomme ehdottoman ein maakuntaverolle”, edustajat alleviivaavat.

 

Sote-uudistuksen vääntömomentiksi valittu tehokkaampi valtakunnallinen ohjaus puoltaa valtion verotusta. Valtion nykyistä vahvempi ohjaus ja valtion rahoitus käyvät käsikädessä. Niillä varmistetaan kansalaisten yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut sekä sote-uudistukselle asetettu kustannustehokkuusvaade. Edustajat varoittavat tekemästä ratkaisuja, jotka kamppaavat mahdollisuuksia toteuttaa tasavertaiset ja vaikuttavat sote-palvelut.

 

Uusi verotaso ja maakuntavero lisäisi riskiä menojen ja veroasteen nousuun. Edustajat muistuttavat hallitusohjelman kirjauksesta, että sote-uudistus on toteutettava niin, ettei kokonaisveroasetta eikä työn verotusta kiristetä. ”Kansalaisen näkökulmasta verojärjestelmän oltava selkeä ja läpinäkyvä. Sote-uudistus eivätkä suomalaiset kestä uusia verotasoja saati veronkiristyksiä. Veronmaksajien etu on mieluummin rahapussin verotettavien määrän vähentäminen -ei lisääminen”, kokoomuskolmikko huomauttaa.

 

Työn verottamisen tason pitäminen kohtuullisena ja kannustavana on koko sote- järjestelmän kestävyyden kannalta elintärkeää. Työstä ja yrittämisestä kerätään rahat, joilla jatkossakin on tarkoitus julkisen vallan vastuulla olevat sote- palvelut rahoittaa.

 

”Valtion verotuksen hallinnolliset kustannukset ovat raskasta maakuntaveroa keveämmät. Valtion keräämä sote-maksu kerättäisiin kuten nykyisin kirkollisvero ja sairausvakuutusmaksu-maksu”, kansanedustajat toteavat.

 

Kokoomusedustajat haluavat uuden verotason ja lisähallinnon luomisen sijaan pitää valmisteilla olevan uudistuksen tiukasti raiteilla, jotka johtavat parempiin, ihmisten valinnanvapauden mahdollistaviin ja kustannustehokkaisiin palveluihin.

 

 

 

lisätietoja:

 

Sari Sarkomaa

050 511 3033

 

Sanna Lauslahti

050 512 2380

 

Sari Raassina

050 523 2808


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini