Blogi

Kokoomuksen mallilla kohti joustavampaa perhe- ja työelämän yhdistämistä

Share |

Torstai 2.3.2017 klo 21:52 - Sari Raassina


Nykyinen perhevapaajärjestelmä on tullut tiensä päähän. Nykyinen malli on jäykkä ja joustamaton. Olen aidosti innostunut nyt käytävästä keskustelusta, ja toivon todella, että hallitus käärii hihat ja uudistaa perhevapaajärjestelmän jo tällä vaalikaudella.

Kokoomuksen 27.2. julkaisema Perhe ja työelämä –asiakirja sisältää ehdotuksia varhaiskasvatuksen uudistamiseksi ja perheiden sujuvamman arjen mahdollistamiseksi. Kokoomuksen perhevapaamalli edistäisi myös vanhemmuuden tasaisempaa jakautumista.

Uudistus vahvistaisi ennen kaikkea tasa-arvoa ja naisten työllisyyttä. Perhevapaat olisivat paremmin yhdistettävissä vaihtuviin työ- ja elämäntilanteisiin.

Esitetty perhevapaa koostuisi äidille viisi viikkoa maksettavasta odotusrahasta ja vuoden mittaisesta ansiosidonnaisesta vanhempainrahasta, jossa molemmille vanhemmille on kohdennettu 3kk. Seuraavat 6kk olisi mahdollista jakaa perheen haluamalla tavalla.

Kokoomus haluaa lisätä perheiden valinnanmahdollisuuksia. Jatkossa vapaasti jaettavaksi jäävän 6kk osuuden voisikin siirtää myös muulle lasta hoitavalle aikuiselle kuten isovanhemmalle tai uusioperheen jäsenelle.

Vanhempainrahan jälkeen puoli vuotta maksettava hoitoraha jaettaisiin vanhempien kesken tasan ja sen suuruus olisi 800€ kuukaudessa. Hoitoraha olisi mahdollisuus puolittaa, jolloin sen kesto riittäisi vuodeksi ja määrä olisi 400€ kuukaudessa.

Kokoomukselle sekä tasa-arvo että mahdollisuuksien tasa-arvo ovat tärkeitä. Esitetyn mallin myötä vanhemmilla olisi mahdollisuus yhdistää perhe ja työelämä niin itselle kuin perheelle parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tulevaisuudessa Kokoomuksen tavoitteena on maksuton osapäiväinen varhaiskasvatus, johon koko ikäluokka osallistuisi. Haasteena on löytää keinoja lisätä erityisesti pienituloisten ja maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumista varhaiskasvatukseen, joka on erinomainen keino parantaa myöhempää oppimiskykyä ja –halua, ja kehittää sosiaalisia taitoja sekä suvaitsevaisuutta.

Koko asiakirja on luettavissa osoitteessa https://dl.dropboxusercontent.com/u/44708/PERHEET_JA_TYOELAMA_issuu.pdf


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini